kaksi elämää ja ehkä ne seitsemän lisää, tahtoisin silti mieluummin lemmikin joka haukkuu

ulkona sataa niin lujaa että luulisi sen olevan elokuvaa. täytyykö kaikesta tehdä taidetta, riittääkö se että kuuntelee joka puolelta ? ja sä et ymmärrä yhtään ja kaiken, tyhmää edes yrittää piirtää miltä pään sisällä näyttää. onnellinen niin että asioiden puuttuminen kuulostaa joltain oudolta jossain kaukana. kuitenkin niin hiton hukassa. mitä ovat sikarit, myötätuulta ja yksisuuntaisia ajatuksia. onko olemassa ihmisiä joilla ei tee mitään, miksi he löytyvät niin läheltä. miten ehtiä näyttää kaikille tarvittaville ettei ole unohtanut, sanoja ja tekoja. välillä tuntuu että pitäisi vain heittää pois ja puhdistautua, mutta asioihin oppii tottumaan niin helposti. ehkä se kertoo jotain meidän elämästä jos huomaa jääneensä samalle penkille istumaan. ihmiset, mä muistan ja välitän ja hymyilen, teidän silmien väriin ei vain ole ehtinyt keskittyä tarpeeksi viimeisimmän kahdeksantoista-asteisen auringonlaskun jälkeen. puhelimen soittoääniä ja keskusteluita jotka juoksevat ilmassa toiseen kaupunkiin ja sen osiin, mutta aina ei ole energiaa kasvojen kohtaamiseen. antakaa anteeksi, sitten kun oppii järjestämään hetket riviin, on aikaa sulkea silmänsä ja painaa vihreää luuria. joskus on liian syvällä unissa niin ettei kiinnosta edes raastaa makuja sävelten välillä, olla vain hiljaisuudessa ja siinä sateessa.