työpaja nimeltä minä

Sain joululahjaksi tehtäväkirjan johon piti värittää, missä kohtaa vartalossa tuntuu kiitollisuus. Vastaus on helppo ja silti oivalsin jotakin vasta nyt: se tuntuu samassa paikassa kuin ahdistus. Molemmissa tuntuu että sydän laajenee ja irtoaa rinnasta niin että räjähtää pieniksi palasiksi. On vaikeaa pysyä paikoillaan kun haluaisi suunnata puristusvoiman johonkin ulospäin. Liittyykö tähän se, kuinka hyvä ja paha olo tuntuvat olevan niin lähellä toisiaan? Kuinka onnellisuus useimmiten ilmaantuessaan kasvaa niin käsittämättömän isoksi, että käy kipeää ja pyörryttää? Ja kuinka siinä pohjaa vailla olevassa tyhjässä ja mustassa on jotain niin minua ja turvallista, että sitä alkaa toisinaan ikävöidä.

Olen istunut vastapäisellä nojatuolilla ja puhunut puhunut puhunut. Toisina päivinä tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa ja toisina opin neljänkymmenenviiden minuutin aikana enemmän itsestäni kuin ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Pelkään olevani jotenkin out of order kun kerron päivistä, joissa saatan itkeä onnellisuudesta kahvikupin (viiden) takia ja tehdä kahdeksaa kotityötä samaan aikaan. Joissa tiedän että pystyn mihin tahansa ja piirrän matkareittejä kaikkiin ilmansuuntiin. Hän kysyy voisiko ajatella, että onnellinen olo on oletusasetus jonka olen ehtinyt jo unohtaa, ja minä vastaan en koskaan ole ollut sellainen. Voiko minusta tulla? Missä menee horisontti terveen ja kaiken muun välillä? Tahtoisin tietää millaisia ihmisiä olivat aivan ensimmäiset.

Olen oppinut vaikken yhä vieläkään ole ottanut opikseni, että varmaankin omaan otsaansa pitäisi kirjoittaa asiat jotka unohtaa ja oppii kantapään kautta aina uudestaan.
1: sinussa on tallennettuna juonikuvioita jotka saavat sinut käyttäytymään miten sattuu ja tarkan kaavan mukaan. Tilanteet eivät ole totta eikä niissä ole hätää. Reaktio ei liity tapaukseen.
2: kaikki, oikeasti, kaikki menee niin kuin pitää. En tiedä miten se on mahdollista, mutta sen näkeminen tekee uskomisesta helpompaa. Saat suunnitella mitä haluat ja todennäköisesti ainakin osa siitä menee aivan pilalle, koska se ei sovi lopulliseen käsikirjoitukseen.
3: jos mietit teetkö, lähdetkö, uskallatko, olet jo hypännyt. Kertaakaan et luultavasti tule katsomaan taaksepäin ja pahoittelemaan tekemistä, lähtemistä, uskaltamista. Sen sijaan tiedät itsekin kuinka kerta toisensa jälkeen joudut juoksemaan loppuunmyytyjen lippujen perässä ympäri facebook-tapahtumia ja toisinaan maksamaan itsesi kipeäksi. Ja kuitenkin se on aina kaiken arvoista.
4: osaat olla sietämättömän itsepäinen, mutta tiivistettynä - pystyt nimeämään elämästä ne ihmiset, joiden seurassa ei kulu energiaa. Nämä ihmiset ovat aina oikeassa. Vaikka huutaisit eteisessä kyllä minä tiedän mitä teen, he ovat alitajunnassa se pieni ääni jonka yrität hiljentää.
5: sinulla on aavistus ihmisistä jotka tunnistat omanlaisiksesi. Useimmiten se on totta, usko pois.