05

toukokuu tekee kipeää ja helvetin onnelliseksi.

se kesän käsittämättömyys ja vaativuus jolla silmut aukeavat, ylimielisyys jolla lokit kääntävät kalenterin sivuja. yhtä lujaa kasvukivut tuntuvat korvien takana - toukokuussa loppujen ja alkujen yhtäaikaisuus. monessa vuodessa kesä on luopumista ja minä istun lapsuuden kallioilla. kun kuudes luokka tai lukio loppuivat pelkäsin putoavani maailman laidalta.

ja vapunpäivän iltana sydän hajoaa vähän kun snellmanninkadun risteyksessä mies ja nainen hymyilevät kohti. heidän valkeisiin lakkeihinsa osuvat viimeiset kultaiset säteet ja niissä on jäljet monesta kymmenestä keväästä. meidän haalareistamme kuuluu kolinaa ja heidän suupielistään voi lukea: kultainen nuoruus. kotona mietin olenko ehtinyt vielä nähdä sitä.

kesänä ylioppilasjuhlien jälkeen ajattelin että elämä muuttuu. yhden toukokuun pitkät aamupäivät kuuntelinkin hiekkaa jalkojen alla uudessa kaupungissa. sitten ajattelin usein kuinka siitä ei koskaan tullut kotikaupunkia, mutta kuitenkin palanen on siellä. ne pihatiet olivat ikiomiani. ja mustikkamaa, näiden kallioiden uurteissa ovat uimalelut ja mehujäät ja puolen litran jaffat kioskilta kahden nokia tunen välissä. täällä ovat päiväkahvit jotka tulimme juomaan kun en jaksanut lukea pääsykokeisiin. viimeisenä lauantaina ostetut kolme olutta ja se kun kuului johonkin ja miten pakahduttavalta se tuntui kahden illan verran. uida täytyy aina aika lähelle poijuja niin etteivät isot kivet osu enää jalkoihin.

kesänä ylioppilasjuhlien jälkeen ajattelin että elämä muuttuu. ajattelin sitä miten muistaisin tulevasta aamiaisia ja lounaita ja naurua suuren pöydän ääressä ja aamuöitä haalarit jalassa. mutta opin miltä tuntuu menettää, asioita jotka ovat olleet sellaisinaan koko elämän ja ystävä johon ei ehtinyt tutustua. opin olemaan yksin ja opin kuinka paljon rakastan sitä. opin että en häpeä itkeä julkisilla paikoilla ja että useimmiten olen vaikeasti lähestyttävä. opin että kodin voi rakentaa aivan itsekseen ja että ihmiset voivat löytää parhaan ystävän yllättävistä paikoista. opin miltä tuntuu olla ikävöimättä minnekään ja opin etten oikeastaan pelkää enää.